Vihje: USA – Suomi 18.5.2017 (Jääkiekon MM-kisat 2017)[spacer height=”20px”] Muut kisavihjeet MM-vedonlyönti 5€ ilmaiseksi!

[spacer height=”4px”]

Lue perustelut, niin tiedät mitä veikkaat MM-kisoissa 2017:

Jos kertoimet olisivat millään tasolla tasaisia, kannattaisi tässä kohtaa lyödä all in USA:lle. Jenkit näet voittivat oman lohkonsa, vaikka samassa lohkossa pelasivat sellaiset suurmaat kuin Venäjä ja Ruotsi. Suomi sen sijaan konttasi läpi alkulohkon ja selvisi hädin tuskin neljän parhaan joukkoon. Lisäksi jokainen Kanada peliä seurannut näki, millainen ero joukkueiden liikkeessä ja prässipelissä on. USA on jopa Kanadaakin luisteluvoimaisempi kokonaisuus, joten Leijonilla tulee pitämään kiirettä. Kingin papereissa USA:n kerroin olisi kuitenkin pitänyt olla vähintään 1,90 jotta jenkkejä voisi pelata. Kerroinasettelu kannustaa siis uskomaan Leijoniin.

 USA:n materiaali on toki kova, mutta taso ei lähellekään yhtä laaja kuin esimerkiksi Kanadalla. USA:n menestys kulminoituu pitkälti seuraaviin herroihin: Gaudreau 6+5, Larkin 2+8, Lee 5+3, Keller 5+2 ja Nelson 4+3. Lisäksi Jimmy Howard on pelannut maalinsuulla hyvät kisat torjuntaprosentilla 92.31 %.  Vasen laitahyökkääjä Gaudreau on 23 vuotias, tulevaisuuden supertähti Larkin 20 vuotta ja maaleja sylkevä Clayton Keller 18 vuotta. Nämä pojat saattavat vielä sulaa tosipaikan tullen ja juuri tähän perustuu Kingin ajatus Leijonien menestyksestä. Leijonien ryhmä on kokenut ja se on todennäköisesti parhaimmillaan tosipaikassa, USA on tässä suhteessa suurempi kysymysmerkki.

 Lisäksi kannattaa muistaa, että Suomi on pilannut urakalla otteluitaan jäähyboksissa. Top 20 jäähyilijöiden listalla on peräti 20 % suomalaisedustus. Mikäli Säteri onnistuu, suomalaiset pysyvät poissa boxista ja Leijonat pystyvät vastaamaan USA:n valtavaan liikkeeseen, on Suomella on kaikki mahdollisuudet yllättää Team USA. Näillä kertoimilla kanttaa valita Suomi lapulle, vaikka USA onkin suosikki.

Voit pelata ilmaiseksi 5€ pelirahan turvin päivän vihjeen Unibetillä! Talletusta ei tarvita! Avaa pelitili! tästä! (Uusille pelaajille)

Lisäksi Unibetiltä jokaiseen Suomen peliin erikoisetuja! Tänään 10€ riskitön veto!

Vihje ja kertoimet – Ota samalla ilmainen 5€!

USA – Suomi:  2 (4,40, Unibet)

Suomen kertoimet:

USA – Suomi 18.5 MM-kisat 2017:

  • 5 euroa ilmaiseksi ilman talletusta!
  • Talletuksen jälkeen vielä 10€ ilmaisveto, kun asetat 10€ vedon!
  • Avaa pelitili tästä!
  • 50€ riskitön veto uusille pelaajille
  • MM-edut: Saat 10€ ja ilmaiskierroksia aina, kun olet veikannut 5 vetoa. Saat 25€ ja 20 ilmaiskierrosta, kun olet asettanut 10 vetoa. (10€ minimipanos ja 1.80 min.kerroin).
  • Avaa pelitili ja lunasta edut tästä!
Kaikki vedonlyöntibonukset!

Kingin MM-kisa osio:

USA – Suomi 18.5.2017 klo 17.15

Kingi haluaa MM-kisavihjeiden ohessa jakaa ilmaista hauskanpitoa ja mahdollisesti myös oikeaa rahaa. Pelaa seuraavaksi Kalevala-kasinon ilmaiskierrokset ilman talletusta!

suomi - slovenia

Lunasta Kalevala kasinolle 20 ilmaispyöritystä ilman kierrätysvaatimuksia. Voit kotiuttaa voitot heti omalle  pankkitilillesi! Avaa pelitili tästä!